Wanha Peltola

peltola

Lomaillessa sitä haluaa majoittua tietenkin mahdollisimman mukavasti, mutta pienellä budjetilla. Siksi esittelemmekin tänään Ristiinassa Etelä-Savossa sijaitsevan Wanha Peltolan, joka on aivan hurmaava paikka majoittua. Kyseessä on vanha kartano, kauniin Vitiäinen järven rannalla, jonka rehevä puutarha ja viehättävä tunnelma houkuttavat jäämään pitemmäksikin aikaa.

Tilasta on tietoja ensimmäisen kerran jo vuonna 1726, jolloin se tunnettiin Rikantila nimisenä kruunun ratsutilana. Kartanolla on vuosien kuluessa ollut lukuisia eri omistajia ja nykyisten omistuksessa se on ollut vuodesta 2015.

Tämänhetkinen omistajapariskunta Kristiina Söderström ja Jari Järvinen ovatkin pyörittäneet siellä menestyksekkäästi Kartano ravintola-ja majoitustoimintaa, joka antaa mahdollisuuden niin yöpymiseen, ruokailuun kuin juhlien pitoonkin.

Tämä viehättävä kartano tarjoaa matkailijoille B&B majoitusta, jossa heillä on mahdollisuus nauttia tämän vanhan rakennuksen uskomattomasta miljööstä ja historiasta. Tarjolla on neljä kappaletta kahden hengen huoneita, joihin voi tarvittaessa pyytää lisävuoteita. Mahdollisuus on myös aittamajoitukseen, sillä Wanhalla Peltolalla on upeita ja tunnelmallisia vanhoja vaunuvajoja, jotka on muutettu yöpymistiloiksi sopiviksi.

Vierailijoilla on mahdollisuus halutessaan saunoa pehmeät löylyt antavassa vanhassa rantasaunassa ja pulahtaa virkistävään ja puhtaaseen Vitiäinen järveen löylyjen jälkeen.

Hinnat ovat todella edulliset, sillä aittamajoitus maksaa 50 euroa aittaa kohden, johon mahtuu kaksi vierasta nukkumaan. Kartanossa majoittuville hinta on 40-45 euroa yö ja kyseessä on joko yhden hengen majoitus tai kahden hengen huone. Hintaan sisältyy myös todella runsas ja maukas aamiainen, jonka nauttiminen kartanon salissa aloittaa päivän todella mukavasti.

Kuten huomata saattaa, Suomi on täynnä mitä ihanampia ja hinnaltaan edullisia majoitusvaihtoehtoja, varsinkin kesäaikaan. Siksi joskus kannattaakin tarkastella myös muita vaihtoehtoja kuin perinteisten ketju hotellien tarjontaa. Majoittumalla erilaisissa ja persoonallisissa paikoissa, saa matkastakin irti huomattavasti enemmän!

wanha